Kalastajakyliä, temppeliraunioita ja rantaunelmia

Viimepäivityksestä onkin vierähtänyt jo tovi, ja nettimahdollisuuksiakin on tullut ja mennyt, mutta jotenkin reissaus on vain vienyt mennessään eikä aikaa ole tuntunut jäävän blogin päivittelyyn. Nyt kuitenkin otimme jälleen itseämme niskasta kiinni ja palaamme nyt kiiruusti kuukauden takaisiin muisteloihin Myanmarista! Alkuun pieni kuvakertaus pääkaupungista Yangonista, junamatkasta sekä Thazin kylästä.

Erityishuomio Joonakselle ja Samille: menkää ulos loskan keskelle, talsikaa lähimpään Siwaan, ostakaa iso pussi suosikkisipsejä ja olutta kyytipojaksi ja palatkaa sitten kotiin blogin äärelle. Tämän(kin) blogipäivityksen läpikahlaamiseen voi vierähtää tovi...  

Yangonin vilinästä

Karumpia kujia Yangonissa

Prameampia kujia Yangonissa - Shwedagon Paya

Rautatieasemaa

Raiteilla

Thazin torilla

Parin päivän Thazi-huilin jälkeen hyppäsimme aamubussiin paikallisten, riisisäkkien, pussien ja nyyttien sekaan suuntanamme Kalaw. Sitten köröttelimme nelisen tuntia polvet suussa "vuoristotietä" (Nepalin jälkeen kaikki tuntuu niin suhteelliselta). Pari, kolme kilometriä rinkat selässä kuljettuamme löysimme pariksi yöksi mukavan majapaikan mäntylehtojen kupeesta. Suunnitelmanamme olikin viettää pari kiireetöntä päivää luonnosta nauttien ja yhtenä päivänä ajella moottoripyörällä ympäri lähitienoota. Moottoripyörä toimii meillä parhaana keinona tutustua ympäröivään kaupunkiin, joten pyrimme aina melko alussa sellaisen vuokraamaan. Paikasta riippuen hinnat ovat 3 - 7 euroa päivää kohden, joten ei paha.

Koiraseuralainen Kalaw'ssa

Laaksomaisemaa Kalaw'ssa - hetki kuvan ottamisen jälkeen pari armeijan heppua ohjeisti meitä kääntymään takaisin, vaikka tie jatkuikin. Ilmeisesti ulkomaalaisilta pääsy kielletty.

 Suunnitelmat menivät kuitenkin vähän uusiksi, ja Kalaw'ssa venähtikin vähän pidempään ei-niin-juhlallisissa merkeissä. Enni keksi itselleen jostain kunnon kuumeella höystetyn vatsataudin, jonka tiimoilta päästiin tutustumaan myanmarilaiseen terveydenhuoltoon, jippii! Toiset keräävät matkoiltaan postikortteja, me näköjään poikkeamme joka maassa testaamassa paikallisia vatsatauteja ja sen myötä lekuripalveluita. Ennin voinnin kohennuttua (= ihmelääkkeemme antibiootti) siirryttiinkin bussilla pikkukylään Inle-järven tuntumaan.

Aamupalasta ei ollut tulla mitään, kun noin 16-senttinen perhonen vei kaiken huomion

 Inlen seudulla saimmekin ensikäden tuntumaa Myanmarin turistiryysikseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Toki, turistimassat eivät ole läheskään yhtä suuria kuin naapurimaissa, mutta majoitusmahdollisuudet ovat ainakin toistaiseksi rajalliset. Niitä kyllä on, mutta ei läheskään tarpeeksi. Vapaita huoneita puolenpäivän jälkeen ei tunnu löytävän muista kuin yli 60 dollaria yöltä rokottavista "paremmista hotelleista". Reissulla pääasiallinen yöpymisbudjetti on ollut noin 6 - 16 dollaria huoneesta, mutta Myanmarissa tämän hintaluokan tasoiset hotellit/majatalot maksoivat järjestäen 25 - 35 dollaria. No, Inlelle saavuttuamme jätimme rinkat parkkiin yhteen täysinäiseen majataloon, vuokrasimme pyörät ja lähdimme etsimään vapaita huoneita muutamalle seuraavalle yölle. Siinä sitten vierähti tunti jos toinenkin, ja kaikkialta vastauksena tuli ei-oota. Muutamasta hotellista viimeinen huone meni aivan nenän edestä, mutta lannistumatta jatkoimme urakkaa jo pimenevässä illassa. Vihdoin eksyimme vähän syrjäisemmälle tienoolle, ja Vesa kävi kysymässä huonetta... tai mitä tahansa yöpaikkaa. No, saimme tuon jälkimmäisen vaihtoehdon: hotellin henkilökuntaan kuuluvien kahden pojan majoitustilan, joka toimi puolittain varastona. Meille pedattiin ohuet sijauspatjat lattialle, ja tilan melko arveluttavan olemuksen vuoksi (mm. verhoa heilauttaessa ilmaan lehahti yli kymmenen hyttystä samaan aikaan) viritimme hyttysverkon petimme suojaksi. Eihän pari hyttystä sinänsä mitään, mutta se ininä! Ja toki se pikkuseikka, että niiltä voi saada mukavasti lämmittävän Malarian tai vaikka kuumottavan dengue-kuumeen...

Hotellin metsästys oli väsyttänyt Vesan, mutta väsy kävi niin kovaksi, että kyse oli jostain muusta. Kuumehan se sieltä puskikin sitten samana iltana. Samoihin aikoihin käynnistyi erittäin räjähdysherkkä ripuli (ja Ennillä kaupan päälle vielä railakasta oksentelua). Näin se Ennin tauti halusi majoittua vuorostaan Veskuun, joten viihdyimme Inlelläkin sitten aiottua pidempään. Lisähauskaa toi se, että Ennin antibioottikuurin päätyttyä tauti palasi kahta jytkympänä. Aikaisemmat antibiootit eivät olleet toimineet siis riittävän tehokkaasti, joten mars lekurille jälleen kerran. Nyt Enni sai samat antibiootit, jotka tappoivat Veskun taudin parissa päivässä. Sairastelun tiimellyksessä sanonta "Ei tästä varmaan vatsatautia kummempaa saa" on hieman muuttanut meille merkitystään...

No, kunnon myrkyt tappoivat vihulaiset kropasta, ja reissu pääsi jatkumaan. Ennin vielä potiessa arveluttavaa oloaan Vesku pääsi vierailemaan paikallisella viinitilalla ja palasikin tuliaisten kera.

Red Mountain -viinitarha

 Auringonlasku viinitilalta

Seuraavana päivänä vuokrasimme pitkähäntäveneen kuljettajineen kierrättämään meitä järvellä. Alueelta löytyikin erittäin mielenkiintoinen oma elämäntapa: osa ihmisistä viljeli kasviksia ja muita hyödykkeitä kelluvissa puutarhoissa, osa hankki elantonsa kalastamalla. Kylät oli rakennettu kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti järven varaan. Osa taloista oli rakennettu paaluille, osa taas pienille, vedestä pilkistäville saarekkeille. Maisemat olivat vaikuttavia.

Kalastajat työn touhussa

Kylä vetten päällä

Puutarha mallia kelluva

Kyllä vanha matruusi osaa ottaa rennosti vesillä

Inlen alueen kartasta löysimme maininnan kuumista lähteistä, joten vuoden 2008 Japanin reissun onseneista (luonnon omat kuumat lähteet) innostuneina nappasimme fillarit allemme ja lähdimme polkemaan noin 8 kilometrin päähän halki maalaismaisemien. Hiekkatie oli täynnä töyssyjä ja irtokiviä ylämäistä puhumattakaan, joten matkanteko taittui melko hikisesti ja verkkaisesti. Kaikki tämä vaiva palkittiin ylihinnoitelluilla, aidatuilla kaakelialtailla, jotka olivat kaukana luvatuista luonnon kuumista lähteistä. Ehkä vesi oli jostain tuliperäisestä lähteestä johdettu altaisiin, mutta maisemoinnissa oli toivomisen varaa. Miten olisi ollut vaikka näkymä kukkuloille tai paikallisen maaseudun vehreyteen? Sen sijaan kylpijät saivat nauttia lankkuaidasta ja toisista kylpijöistä. Jätimme siis pulahduksen väliin ja suuntasimme suoraan takaisin kotikylään päin. Eipä retki silti ollut epäonnistunut, sillä saimme fillaroida kauniin luonnon keskellä ja nähdä paikallista maalaiselämää.

Maalaistunnelmia

Nappasimme yöbussin Inleltä kohti Bagania, joka oli yksi syistämme tulla Myanmariin. Olimme kaukaa viisaita ja soitimme ennakkoon yhteen majataloon Baganissa varataksemme majapaikan kolmeksi seuraavaksi yöksi. Koska "yöbussit" Myanmarissa eivät suinkaan tarkoita matkantekoa yön läpi ja perillä oloa aamulla, vaan saapumista määränpäähän keskellä yötä kolmen tai neljän aikaan, ilmoitimme majataloon varausta tehdessämme, että kirjaudumme sisään vasta aamuyöllä. Homma oli siis selvä, ja meitä odottaisi lämmin peti perillä.

Tai sitten ei. Saavuimme bussiasemalle huonosti nukutun ja erittäin lyhyen yön jälkeen siinä kolmen pintaan aamuyöstä, ja meitä odotti läjä innokkaita taksi- ja mopotaksikuskeja. Varoitus!  Seuraavaksi luvassa vuodatusta: Kuskit tai heidän apupoikansa hakkasivat bussin ikkunoita ja "varasivat" itselleen ne länsimaalaiset turistit, joiden kimppuun hyökkäisivät tarjoamaan/tyrkyttämään palveluitaan. Mukava herätys siis. Varsinkin yöllä tai varhain aamulla perille saavuttaessa (melkein missä tahansa Kaakkois-Aasiassa) taksikuskien käytös on suorastaan ärsyttävää: he juoksevat suu vaahdossa kilpaa toistensa kanssa, huitovat ja osoittelevat sormellaan vielä liikkuvassa bussissa istuvia matkalaisia, jotka haluavat varata uhrikseen (= asiakkaakseen). Länsimainen turistihan tarkoittaa moninkertaista rahasummaa paikalliseen asiakkaaseen verrattuna, ja varsinkin aamutuimaan turhan moni turisti maksaa mukisematta mitä tahansa. Tämä taas antaa paikalliselle bisneksen harjoittajalle länsimaisesta matkaajasta kävelevän rahapussin kuvan, mikä puolestaan vääristää hinnoittelua. Kohta normaali maksukaan ei enää kelpaa, kun ollaan totuttu saamaan överisummia. Asioista selvää ottanut matkaaja, joka on paremmin perillä hinnoista, voi jäädä vaille kyytiä. Tai, kieltäytyessään karkeasta ylihinnoittelusta ja lähtiessään vain kävelemään määränpäätään kohden, hän saattaa saada peräänsä paikallisella kielellä huudettuja solvauksia. Usein vähän matkan päästä bussiasemista saattaa saada tingittyä sopuhintaisemman kyydin. Meidän taktiikka tuona aamuyönä (eri taktiikka aamusta riippuen): Vesa söi arvokkaasti banaania ja pyysi kohteliaasti vain ruokarauhaa, joten ruinaajat siirtyivät Ennin puoleen. Enni taas otti huumorilla ja nauroi lähes kymmenkertaisia hintapyyntöjä kuin parastakin vitsiä. Kun banaani oli syöty loppuun ja naurut naurettu, hintoihin saatiin jotain tolkkua ja saimme kyydit majatalolle. Yhteistyöllä tämäkin tinkiminen saatiin hoidettua kunnialla kotiin. Majatalolle päästyämme saimmekin koputella oviin ja ikkunoihin, jotta joku tulisi avaamaan lukitut ulko-ovet. Huonosti englantia puhuva vanha mies avasi salvat ja otti meidät vastaan. Reippaina sitten ilmoitimme ennakkovarauksesta ja ilmoittamastamme myöhäisestä sisäänkirjautumisajasta. Mies selaili varauskirjaa ja löysi nimemme edellisen päivän kohdalta. Ykskantaan hän vain totesi, että emme ilmaantuneet paikalle, joten huone oli annettu eteenpäin. Aikamme koetimme selittää, että olimme varanneet huoneen kolmeksi yöksi ja vielä tehneet mielestämme erittäin selväksi, että saapuisimme keskellä yötä, mutta saimme vastaukseksi vain hämmentyneen hymyn. Lopulta mies osoitti meille hotellin pienen aulan sohvia, joille sitten asetuimmekin nukkumaan loppuyöksi parin muun onnettoman matkalaisen seuraksi. Aamulla onneksi huone löytyi ja Baganin tutkiminen sai alkaa!

Panoraama Baganin tasangoilta

Enni poseeraa seepiana Baganin yllä

Tietoisku: Bagan on Irravady-joen mutkassa keskellä Myanmaria sijaitseva tasankoalue, jota pidetään merkittävänä historiallisena ja kulttuurillisena kohteena. Bagan oli Paganin kuningaskunnan (lähes koko nyky-Myanmar rannikkoja lukuun ottamatta) pääkaupunki 800-luvulta aina 1200-luvulle. Tasanko on täynnään muinaisia temppeleitä ja raunioita. Pienimmästä isoimpaan laskien temppeleitä ja raunioita on yli kymmenentuhatta tuolla aavikkoa muistuttavalla alueella, ja ne ajoittuvat 1000 - 1200-luvuille. Vuokrasimme pyörät pariksi päiväksi ja lähdimme polkemaan tasankoa hiekan, orapihlajien ja raunioiden keskellä. Teemana oli tutkimusmatkailu: emme ottaneet karttaa tai lukeneet ennakkoon "pakko nähdä" -kohteista vaan halusimme löytää itse Indiana Jones -tyyliin! Jos valokyltit ohjasivat jonnekin kohteeseen tai myyntikojuja oli sijoitettu jo satojen metrien päähän tietystä paikasta, jätimme nämä suosiolla väliin. Toki varmasti nämäkin paikat olivat näkemisen arvoisia ihan arkkitehtuurinsakin puolesta ja muutamien pihalla kävimmekin niitä pällistelemässä, mutta turistisäläkauppiaiden paljous ja turistimassat eivät juuri houkutelleet tekemään lähempää tuttavuutta. Etsimme raunioita, joiden katolle pääsi kiipeämään, tai muuten vain unohtuneita rakenteita keskellä ei mitään. Ja niitähän löytyi, kun vaivautui vähän pidemmälle polkemaan. Parhaimmat löytömme olivat ehjiä, ja niistä löytyi hetken tutkimisen jälkeen ulko- ja sisäseinän väliin "piilotettu" kapea, juuri ja juuri Vesan hartioita leveämpi portaikko katolle. Maisemat olivat kaiken vaivan arvoisia! Koko komeus ei välity valitettavasti kuvista samalla tavalla kuin omalle silmälle paikan päällä, mutta ehkäpä ajatus välittyy.

Enni ja tönö

 

Indiana Jones huilii aavikolla

Auringonlasku Baganin yllä

Baganista otimme jälleen yöbussin (lue = perillä aamuneljältä) Yangoniin, josta vaihdoimme länsirannikolle menevään bussiin. Suuntanamme oli siis Ngwe Saung -niminen ranta, jossa meitä odotti kirjaimellisesti valkohiekkaista rantaa silmänkantamattomiin, ainakin Ennin heikkenevällä kaukonäöllä mitattuna! Rantaviivaa oli kuitenkin kilometrikaupalla. Perillä suuntasimme tällä kertaa toimivasti etukäteen varattuun majapaikkaamme, jossa meitä odotti oma bungalow. Bungalowin rappusilta oli rannalle noin 30 askelta, ja auringonlaskua saattoi ihailla omalta terassilta.

Auringonlasku omalta terassilta

Bungalow-kylää rannalla

Bungalowissa vierähtikin mukavasti neljä yötä leppoisissa tunnelmissa ja mainioissa maisemissa. Toki ensimmäistä yötä sävytti rapina, kipitys, vikinä ja vinkuna, tappelun äänet ja melske. Enni säväreissään heräsi mekkalaan ja herätti Vesan: hän väitti nähneensä hiiren pöydällä ja toisen juoksemassa lattian poikki. Bileet jatkuivat läpi yön, ja uni oli herkässä Ennin sätkähtäessä hereille alituiseen ja Vesan herätessä vierustoverin sätkyihin. Aamu haihdutti yön kauhut, ja rohkeina marssimme vastaanottoaulan tiskille kertomaan yön karkeloista. Vastaus hiiriongelmaan: tytöt tiskin takana katselivat meitä hölmistyneinä ja kertoivat jonkun hoitavan ongelman illalla. Lokoisan uiskentelun, rentoutumisen ja kylillä pyöräilyn jälkeen suuntasimme uudelleen vastaanottoaulaan kysymään ratkaisua hiiriongelmaan. Tiskin takana meitä vastaanottamassa oli mies, jolta kysyimme, oliko hiirijuttu jo hoidossa. Hän katsoi meitä huuli pyöreänä aivan ymmällään koko asiasta, joten kerroimme tarinamme uudelleen. Uusi vastaus ongelmaan: bungalowiin asennettiin neljä loukkua kokoluokkaa rotta. Rannalla nautitun illallisen jälkeen tarkistimme saaliin ja saimme iloisen yllätyksen: kahdessa loukussa retkotti menhettynyt hiiri. Loppuilta kuluikin terassilla lämpimässä illassa lueskellen, virvokkeita nauttien ja räpsähtävää hiirenloukkua kuunnellen. Aina räpsähdyksen jälkeen Vesa kävi noutamassa jo tutuksi tulleen hiirenloukuntyhjentäjän, joka hymyssä suin kantoi aina uuden saaliin hännästä tiehensä. Illan saldo: neljä hiirtä. Yön aikana heräsimme kerran loukun räpsähdykseen ja kuulimme, kuinka hiiren häntä piiskasi epätoivoisesti lattiaa noin viisi sekuntia. Jatkoimme uniamme lailla julmien metsästäjien, ja saalis korjattiin talteen vasta aamulla.

Vesan ystävä vol 1

Vesan ystävä vol 2 - ystävän mielestä risukkoa oli jo liikaa ja nappasi pienillä saksillaan kiinni viiksestä

Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen vuokrasimme moottoripyörän ja lähdimme tutkailemaan lähialuetta. Olimme tavanneet mukavan ravintolanomistajan ensimmäisenä rantapäivänämme, ja saimmekin häneltä lähes puoleen hintaan moottoripyörän vuokralle. Hän toi pyörän hotellille puoli kymmeneltä aamulla, ja palautimme sen ravintolalle illalla puoli kymmenen. Hyvä diili siispä. Päivä kuluikin seikkaillen pomppuisilla hiekkateillä, harhaillen valtavien katkarapukasvattamoiden halki ja päädyimme lopulta pikkuruisen kalastajaperheen asutusten nurkille. Löysimme aution rantakaistaleen, jossa piti käydä pulahtamassa Bengalin lahteen. Paikallisten tavoin ajoimme myös moottoripyörän rannalle ja huristelimme pitkin tyhjää rantaviivaa kilometritolkulla.

Autio hiekkaranta

Myyjättäriä rannalla

Vesa - toinen auringonlaskun ratsastajista

Ja moottoripyörällä rannalla toisesta kulmasta

Viimeinen rantapäivä vierähti jälleen meressä polskien, rantaa pitkin talsien, läheiselle saarelle (Lover's Island) kahlaten, snorklaten ja paikallista ruokaa nauttien. Kotibungalowilla Enni tarttui George R. R. Martinin tuoreimpaan tuotantoon, nautti naapurissa asuvan brittipariskunnan tarjoamaa rommia ja lekotteli terassilla, kun taas Vesku heitti kengät sivuun ja ryntäsi paikallisten poikien kanssa takapihalle lentopallon pariin pitkän pallopelivajauksen innoittamana. Auringonlaskun aikaan mies palasi 1,5 tunnin pelisession jälkeen nilkuttaen kotiin: pelit olivat sujuneet mainiosti, mutta kummassakin isovarpaassa oli valtava rakko kovalla tasamaalla avojaloin pelaamisen takia. Suunniteltu romanttinen iltakävely rantaa pitkin keskustaan jäi sikseen, kun joka askelta saatteli kivun parahdus. Sen sijaan herkuttelimme lähiravintolassa rannalla ja nautimme lämpimästä talvi-illasta omalla terassilla.

Terassimme hyväntekijälisko yhdessä pienempien gekkotoveriensa kanssa - tämä liskokaveri oli ehkä kahdeksan gekon kokoinen, mutta ötökät maistuivat yhtä kaikki

Neljän yön lokoisan rantalomailun jälkeen pitikin palata takaisin Yangoniin, josta Bangkokin lento meitä odotti. Loppukaneetti: erittäin mielenkiintoinen paikka, mutta kunpa olisimme matkustaneet maahan jo pari vuotta sitten ennen isointa ruuhkaa. Tapasimme todella ystävällisiä ihmisiä (ja eläimiä) ja näimme uniikkeja paikkoja, mutta vastapainona löytyi myös röyhkeyttä ja ahneutta. Mutta missäpä maailman kolkassa näin ei olisi. Muutamien reissukuukausien jälkeen on todettava, että jos joku reissaaja sinisilmäisesti hehkuttaa jotakin paikkaa maasta taivaisiin ilman realismin häivääkään, on itse osattava suodattaa kuulemaansa.

Muutama sananen vielä vastuullisesta matkailusta. Hintojen vääristymiseen Myanmarissa ja muuallakin Kaakkois-Aasiassa on voinut osaltaan vaikuttaa se, että esimerkiksi vanhempi ja varakas brittituristi (tai miksei rikas kiinalainen, saksalainen tai suomalainenkin) ajattelee hinnan olevan ehkä hieman yläkanttiin, mutta kun se on kuitenkin halvempi Lontoon tai Pekingin keskustan hintoihin verrattuna, se maksetaan mukisematta, kun lomalla kerran ollaan. Nyt kuitenkin puhumme Aasian maista, jossa perustulotaso ja -hintataso on hyvin alhainen, vaikka reissaajalta pyritäänkin usein pyytämään eri hintaa kuin paikalliselta. Silti, liika on aina liikaa. Matkailuun syvemmin pureutuneet kirjat usein kehottavat turisteja ei liialliseen mutta järkevään tinkimiseen, koska se on osa kohdemaan kulttuuria ja sitä pidetään älykkään ihmisen toimintana. Myös samaan teemaan liittyy se, että turistien ei pitäisi (vaikka kuinka haluaisi olla kiva) antaa nappisilmäisille lapsille karkkeja tai rahaa tai mitään muutakaan lahjaa (paitsi jos vieraillaan jonkun paikallisen kotona, orpokodissa tms.), jotta he eivät opi pitämään turistia kävelevänä lahjakassina. Tämä saattaa usein vääristää kyläyhteisöjen keskinäisiä suhteita, kun jollakulla onkin yhtäkkiä ilmaista rahaa ja krääsää. Törmäsimme lukuisiin lapsosiin, jotka kävelivät luoksemme käsi ojossa ja totesivat "money" (eli rahaa). Aivan hyvinvoivia ja normaaleja lapsia nämä olivat, mutta olivatpahan oppineet, että länkkärillä rahaa riittää jakoon saakka. Jotkut asiaa tutkineet ja paljon matkailleet ovat sitä mieltä, että turistihinnan pitäisikin olla enemmän paikallisten hintaan verrattuna, mutta toiset taas vertaavat kahden eri hinnan ylläpitämistä rasismiin verrattavaan toimintaan.

Itse kallistumme sille kannalle etenkin hetken reissattuamme (kirjoitushetkellä Laosissa majaillessamme), että matkailu ja reppureissaaminen ei ole koskaan ongelmatonta. Ne aiheuttavat aina lieveilmiöitä, ehkä jopa paikallisen kulttuurin rappeutumista ja saattavat synnyttää vääränlaisen kuplan alueille, joilla on runsaasti turismia. Toisaalta taas reissaaminen saattaa parantaa joidenkin alueiden ihmisten elintasoa ja antaa toki itse reissaajalle mahdollisuuden avartaa omaa maailmankuvaansa. Siispä, maailmankuvan vastuullinen avartaminen jatkukoon!

- Enni ja Vesa