Borneon luonto kutsuu

Kohti tuntematonta

Filippiineiltä matkasimme Air Asian siivin Malesian Borneolle, jossa meitä odotti Kota Kinabalu ja lähes Myanmarin hotellisähläystä muistuttava kokemus: Olimme varanneet hyvissä ajoin itsellemme huoneen kolmeksi yöksi hotellivarauspalvelun kautta ja ilmoittaneet selvästi, että lentomme saapuu vasta puolen yön jälkeen. Rinkat selässä ja kroppa lepoa kaivaten raahauduimme varaamaamme hotelliin ja saimme potkittua respassa nukkuvan vanhan setämiehen hereille. Hän sitten hämillään totesi, että koko hotelli oli täynnä. Esitimme heille varauslappumme kolmeksi yöksi, mutta taas kerran saimme huomata, että nimemme olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen koko varauskirjasta. Emme olleet saapuneet ennen kuutta, joten huone oli mennyt toisaalle. Siinä sitten yritimme turhautuneina selvittää sedälle ilmoittaneemme selkeästi myöhäisestä saapumisesta, eikä toisten varattua huonetta voi luovuttaa eteenpäin. Kun huone oli vasta varattu eikä suinkaan maksettu vielä, niin huone oli annettu rivakkaan eteenpäin ilmoituksistamme huolimatta. No, siinä olimme jälleen kerran uudessa paikassa keskellä yötä ilman yösijaa. Onneksi homma järjestyi kuitenkin suhteellisen helposti, koska sattumalta olimme osuneet jonkinlaiseen hotellikeskittymään. Tien toiselta puolelta löysimme itsellemme vähän mummolan tuoksuisen ja laatuunsa nähden ylihintaisen majapaikan pariksi yöksi. Olipahan katto pään päällä ja paikka jatkosuunnitelmien tekoon. Hienosti alkoi siis meidän Borneo-ekskursio!

Matka Malesian makuihin

Kota Kinabalussa emme tehneet oikeastaan mitään ihmeellistä, muuta kuin hoilottelimme karaokebokseissa, söimme hyvin, kävimme leffassa ja ihmettelimme pelihalleja. Muutaman päivän levyttelyn jälkeen hyppäsimme kolmen bussiin kohti Sepilokin kylää Borneon keskiosissa. Matkan oli tarkoitus kestää kuusi tuntia, joten meidän piti saapua etukäteen varaamaamme majoituspaikkaan iltayhdeksältä. Majapaikasta oli tilattuna hakija tienvarresta, josta kyseiseen mestaan oli vielä reilut pari kilometriä. No, kuinkas ollakaan bussimme törmäsi edellä ajavan auton perään vuoristotiellä parin tunnin matkan jälkeen ja tärskäytti tuulilasin täysin säröille. Pysähdyimme tienvarteen setvimään kolaria ja odotimme lähes puolitoista tuntia lähikylästä lähteneen poliisin saapumista paikalle. Poliisi tarkisti molemmat autot ja kai kirjoitteli jonkun raportinkin, ja jatkoimme matkaamme. Parinkymmenen minuutin köröttelyn jälkeen kurvasimme poliisiaseman pihalle ja jälleen odottelimme meille edelleen tuntemattoman syyn vuoksi melkein pari tuntia orastavan nälän nostaessa päätään. Vihdoin matka taas jatkui, mutta tällä kertaa vajaat puoli tuntia kyläkuppilan pihaan. Tässä vaiheessa siis olimme odotelleet vajaat neljä tuntia erinäisissä paikoissa jatkotoimia ja ajaneet vasta noin parin tunnin matkan kohti Sepilokia. Siinä sitten ravitsimme itsemme kylmällä kanalla ja kuivalla riisillä ja odottelimme reilun tunnin Kota Kinabalusta lähtenyttä vaihtobussia. Jos vain joku olisi älynnyt lähettää vaihtobussin heti kolarin sattuessa, olisimme olleet enää vain parin tunnin päässä Sepilokista. No, Aasiassa ei aina homma toimi, kuten itse asian olisi hoitanut, joten nyt matkaa oli vielä nelisen tuntia edessä. Saavuimmekin lopulta tienposkeen iltayhdeksän sijaan kello kaksi aamuyöllä. Eihän tietenkään kyytimme odottanut meitä tai tyhjillä ja pilkkopimeillä teillä näkynyt autoja takseista puhumattakaan. Ei auttanut muu kuin lähteä tarpomaan rinkat niskassa yhden otsalampun valossa kohti majapaikkaamme parin kilometrin päässä.

Ei se tie niin hirveän pelottava ollutkaan päivänvalossa

Mökki kukkulalla (oma vasemmalla puskien suojassa)

Pimeä, viidakon ympäröimä tie, tuntematon määränpää ja edessämme rähjäävä lauma rakkeja (jotka siis päivisin näyttävät vain lutuisen puolensa) toivat tarpomiseen ylimääräiset haasteensa, mutta lopulta löysimme etsimämme. Kyllä myllykeppi olisi ollut tarpeen piskien hätistelyssä! Majapaikan vastaanottoaulassa oli valot päällä, mutta ketään ei näkynyt missään. Kiersimme aikamme ympäri mökkikylää, jos vaikka olisimme löytäneet jonkun päästämään meidät huoneeseemme nukkumaan. Lopulta näimme kaksi poikaa majapaikkamme verannalla nukkumassa ja saimme heidät hätistettyä hereille ja viemään meidät huoneeseemme. Ah, olipa taas mukava saapuminen uuteen paikkaan! Seikkailun tuntua...

Palkitsimme itsemme koettelemuksien jälkeen ottamalla seuraavana päivänä paremman ja reilusti yli budjettimme olevan luksusmökin muutamaksi yöksi. Toki yhtenä syynä vaihtoon oli vanhan huoneemme pedin homeen haju, nuhjuisuus ja korkeahko hinta laatuun nähden. Nyt meillä oli oma veranta tiluksille, pehmoinen sänky ja siisti vessa, jotka hivelivät väsyneen matkalaisen hermoja. Majatalon pihan uima-allaskaan ei ollut hullumpi vaihtoehto rentoutumiseen joko auringon porottaessa niskaan tai lämpimän kesäsateen ropsahdellessa päällemme. Mutta, tämän takia Sepilok ei meitä kutsunut. Tulimme tänne viidakon keskellä olevien luontotrekkien ja eläinten bongailun vuoksi. Näimme muun muassa orankeja viidakkoon tehdyllä suojelualueella, hämärän laskeutuessa alkaneen parin tunnin viidakkokierroksen aikana "punaiset jättiläisliito-oravat" (eli giant red flying squirrel) lähtivät liikkeelle pesistään, hiiripeura piilotteli pusikossa, öisen viidakon äänet ja sarvinokkien kutsuhuudot huumasivat korvia ja tietysti myös Ennin pohkeeseen tarttui iilimato. Kävimme myös kahdestaan sademetsäseikkailulla, kävelimme puiden latvustoiden korkeudelle rakennetuilla riippusilloilla bongaillen viidakon elämää, kiipesimme laittomasti alas huoltotikkaita ehkä viidentoista metrin korkeudesta ja talsimme kartan opastamina erinäisiä viidakkopolkuja, kunnes äkkiä aurinko laski. Yhden otsalampun valossa seikkailimme itsemme takaisin alkupisteeseen ehkä parin kilometrin päähän. Hieman oli jännittävät tunnelmat viidakon pimetessä ympärillä, polun kierrellessä meille tuntemattomaan suuntaan ja eläinten äänten yltyessä näkymättömissä. Melkoisen unohtumaton seikkailu tämäkin!

Kenen esi-isä kipuaa takaisin puuhun?

Tikkuotus

Spindel Man

Sepilokista jatkoimmekin paikallisbussilla Borneon itärannikolle Sempornaan, josta nappasimme laivan noin tunnin seilauksen päässä sijaitsevalle Mabulin saarelle. Halusimme mennä saarille snorklaamaan ja nauttimaan trooppisista vesistä ja vedenalaisesta maailmasta, mutta aivan päivää tai paria ennen luimme jostakin, että kyseessä oli yksi maailman parhaimmista sukelluspaikoista. Etenkin läheinen Sipadanin saari on niin suosittu sukelluskohde, että sinne on yleisesti hakittava luvat ja varattava sukellusaika jopa pari kuukautta ennen. Sinne otetaan sukeltajia vain 120 päivässä, joten tunkua on. Tosin toisilla käy hyvä tuuri ja tilaa löytyy lähempänäkin matkustusajankohtaa. Me olisimme saaneet luvat parin päivän päähän, mutta kyseisen puolen päivän reissun hinta niin sukeltajilla (Vesa) kuin snorklaajilla (Enni) olisi ollut niin jäätävä, että ei pidetty sitä enää järkevänä meidän budjetin kannalta (vaikka jälkeenpäin harmittikin, kun niin moni paikkaa hehkutti). No, oma saaremme Mabul tarjosi kyllä meille parastaan. Itse saari sinällään ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta parasta maisemaa olikin se vedenalainen maisema. Majoituimme Uncle Chang -nimisen sukellusfirman parruille vetten päälle rakennetussa bungalow-kylässä. Mökkimme lattialautojen välissä oli sentin levyisiä rakoja, ja aamuaurinko kahdeksalta heitti veden kautta kultaiset väreilevät säteensä mökin seinille ja kattoon. Elämä oli leppoisaa.

Tukka hulmuten uusiin seikkailuihin

Majamme Mabulissa

Omalta terassilta

Meri kutsuu

Huoneen hintaan kuului kolme ruokaa päivässä sekä päivittäin kolme veneretkeä eri snorklauspaikoille. Vietimme siis tiiviit viisi päivää snorklaillen kolme tai toisinaan neljäkin kertaa päivässä ja viimeisinä päivinä Vesa sukelteli ja Enni snorklaili. Aivan mahtavat vedet ja pinnan alainen elämä avautui jo melkein kotiparvekkeelta, kun saimme seurata suurien merikilpikonnien kerääntyvän mökkimme edustan mataliin vesiin. Samoin aivan mökkimme edestä avautui yllättävän hyvät snorklausmestat, joita vain harvat kävivät tutkimassa. Me näimme muun muassa kolme erilaista leijonakalaa (joista yhden lajista ei oikein ole vieläkään varmuutta, sen verran outo kaveri oli kyseessä), murenoita, kilpikonnia ja muita jännittävyyksiä. Veneellä tehdyillä snorklausretkillä näkyi valtava kalojen kirjo, kilpikonnia, rauskuja ja tulipa yksi melko reviiritietoinen titan triggerfish (= suurin säppikala) uhittelemaankin. Kyllä tällainen elämä olisi kelvannut pidemmäksikin aikaa! Luojan luoma luonto on vaan niin ihmeellinen.

Jellonakala

Merimustalaislapsia puuveneessä

Back roll ála Vesa

Haikeasti lähdimme Mabulilta jälleen kohti Kota Kinabaluta (12 tunnin yöbussi, jei!), jonne saavuimmekin kätevästi aamukuudelta. Mäkkäriaamupalan virkistäminä siirryimme bussiasemalle etsimään aamubussia pikkuruiseen mutta rikkaaseen Brunein sulttaanikuntaan Borneon pohjoisrannikolle. Sokeina uusimman Lonely Planetin aikatauluja noudattaen uskoimme vakaasti nousevamme kirjan mukaan 9.30 lähtevään bussiin. Kuinka ollakaan, opas oli yllätys yllätys väärässä, ja ainoa bussi Bruneihin oli lähtenyt parikymmentä minuuttia saapumistamme ennen. Siinä sitten riensimme matkatoimistoihin ja satamaan selvittämään halpoja lentoja tai laivoja Bruneihin, ja kyllähän lopulta reitti löytyikin. Meitä neuvottiin ottamaan ensin paikallisbussi parin tunnin päähän Menumbokin kylään, josta sitten moottorivenekyyti Labuan-nimiselle verovapaalle saarelle ja sieltä taas uusi laiva Brunein sulttaanikuntaan. Kuulostaa hankalalta, eikö? Lopulta tämä reitti useine kulkuneuvoineen ja vaihtoineen osoittautui halvemmaksi ja nopeammaksi, kuin Bruneihin menevä suora bussi. Samalla pääsimme myös ostamaan edullisia herkkuja (mm. Tobleronea ja Toffifeeta) verovapaasti. Nam!

Kullan kimallusta sulttaanikunnassa

Bruneihin ei tarvittu viisumia, mutta tarkat kyselyt piti täyttää muun muassa viidestä edellisestä maasta, nykyisestä ja edellisestä työpaikasta ynnä muusta tuiki tärkeästä maahantuloviranomaisten kiinnostusten kohteista. Tiukkaan muslimimaahan ei olisi saanut astua jalallakaan, jos passissa olisi ollut edes Israelin leima (jos oltaisi satuttu käymään siellä ennen tätä reissua ja samalla passilla, ei Bruneihin olisi ollut asiaa), ja Israelin kansalaisten oli turha kuvitellakaan matkustavansa Bruneihin (tai edes Malesiaan). Melkoista touhua...

Kampong Ayer - kelluva kylä

 

Kaahustelijat kyän raitilla

Asuimme ehkä 40 kilometrin päässä pääkaupungista Bandar Seri Begawanista, mutta matka taittui kätevästi (!) paikallisbussein. Kävimme muun muassa ennen kuninkaallisten lasten ja kansalaisten leikkikentäksi rakennetussa huvipuistossa, joka nyttemmin on kutistunut vain pari laitetta kattavaksi puisto-puistoksi. Paikassa on joskus järjestetty ilmaiskonsertteja, joissa on esiintynyt Whitney Houstonin ja Michael Jacksonin kaltaisia maailmantähtiä. Yllättäen toiminta ei ollut kovin kannattavaa, joten tavasta on sittemmin luovuttu. Myös pääkaupungin edustalla oleva maailman suurin "kelluva kylä" Kampong Ayer tuli koluttua läpi. Kuitenkin yksi parhaimpia Brunei-kokemuksia oli veneretki osaavan kuskin/oppaan kyydissä halki aivan pääkaupungin kupeessa olevan viidakon ja mangrove-metsikön. Valitettavasti metsää kaadetaan muun muassa kuninkaallisten palatsien tieltä, vaikka niistä löytyy uniikkia eläimistöä. Näimme ensimmäistä kertaa luonnossa suistokrokotiileja aukomassa suitaan joen penkalla, monitoriliskoja, erikoisia nenäapinoita sankoin joukoin, villisikoja, upea kuningaskalastaja sekä leikkisä kahdeksanpäinen saukkolauma. Kaikki oli meille uusia tuttavuuksia luonnossa ja tiesimme ihmisten maksavan suuria summia mennäkseen katsomaan nenäapinoita eläintarhamaisiin oloihin, mutta nyt ne kiipeilivät aivan edessämme. Kävimme myös veneretkellä pimeän tullen, jolloin näimme krokotiileja rantatöyräillä ja vedessä sekä parvittain tulikärpäsiä. Mikään eläintarha ei vedä luonnolle vertoja!

Seikkailu jokisuistossa

Nenäapina latvustossa

 

Kuningaskalastaja

Pikkuruinen kroko rantavedessä

Saukkopartio

Kallis Brunei oli meille vain kolmen päivän välipysäkki, jonka jälkeen suuntasimme samaa tietä takaisin Kota Kinabaluun jatkolentoamme varten. Seuraava etappi oli Malesian mantere ja maan pääkaupunki Kuala Lumpur.