Miljoonakaupunki, palmuja, merta, teetä ja siskoja Malesiassa

Edustalla jättimäinen Näsinneula (KL Tower)
ja taustalla Petronas Towerin kaksoistornit

Linnun silmin

Borneon viidakon syövereistä eteen avautui jälleen sivistys Kuala Lumpurin muodossa! Ensikokemana Malesian pääkaupunki ei tuntunut Bangkokin kaltaiselta "kodilta", vaikka toki viihdykkeitä riitti täälläkin. Huomasimme ehkä pienoisen tunnesiteen Bangkokiin, kun aina vain vertailimme Kuala Lumpuria Thaimaan pääkaupunkiin. "Kyllä Bangkokissa se Skytrain oli vaan kätevämpi..." tai "Bangkokissa sentään tämä ja tämä on järjestetty näin!" Mutta jaarittelu sikseen, eihän tämä mikään Bangkok-päivitys kai ollut! Ei kai Kuala Lumpur siis ihan huono paikka voinut olla, jos me sitä kerran Bangkokiin vertailtiin. Toki vielä lisättäköön, että jotkuthan eivät voi sietää Bangkokia... Makuja on monia. No, peruspääkaupunki täälläpäin mualimaa (paitsi että Laosin, Kambodzhan, Filippiinien, Myanmarin ja Nepalin pääkaupungit olivat kaikki täysin erilaisia keskenään, joten ehkä ainoa yhteys on ihmismäärä).

Ryhmärämä Petronas-torneilla

Rahan ja vallan symbolit - öljy-yhtiön tornit

Parin päivän "Kualis"-hyörinnän jälkeen Ennin sisko Emma saapui kaksihenkisen retkikuntamme vahvistukseksi seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Emma toi mukanaan kauan odotetun NetAnttilasta huippuedullisesti tilatun digikameran Kambodzhassa tuhoutuneen tilalle (kiitos vakuutusyhtiölle korvauksista!). Toinenkin tuliainen oli mitä kaivatuin: Veskun frisbeegolf-kiekko! Monen kuukauden tauon jälkeen sormet jo syyhysivät heittämään. Toki myös Pantterit ja Lumipantterit tulivat tarpeeseen ja hupenivat hetkessä (ainakin Vesalla). Kirsikkana kakun päällä oli kuitenkin yksi siskonen...

Karaoke!

Meitä on huijattu! Stonehenge onkin Malesiassa!

Enni oli sopivasti ajoittanut itselleen viidakkoköhän, johon ystävämme antibiootit jälleen saivat näyttää taitonsa. Eipä se köhä paljon menoa hidastanut, mitä nyt vähän piti äänen jokseenkin bassohtavana ja teki karaokesta erityisen mielenkiintoista. Kaupungissa meitä viihdyttivät muun muassa Little India, Chinatown, KL Tower ja Petronaksen kaksoistornit, isot ostarit, puistot, lintupuisto, hyvä kahvi (Sami!!!), ruokakujat ja ravintelit (myös niin hienoon makuun, ettei näillä budjeteilla ollut mitään asiaa). Mainittakoon vielä, että Enni hankki "aidon" Sumsung Galaxy S3:n, josta osa osista oli ilmeisesti kummallisesti vaihtunut. Oliskohan siis aidon ja epäaidon lelun yhdistelmä. Paikalliset kännykkämyyjät ovat kovia poikia kolvaamaan elektroniikkaa uuteen uskoon. Melkoista vääntöä muuten puhelimen ostaminen Malesian myyntikojuista, eikä tosiaan hintalapun hintaan voi luottaa. Pelkän puhelimen hinta on siis mainittu hintalapussa, mutta jos haluaa toimivan puhelimen (softat, GPS, wifi yms.) pitää pulittaa vielä reippaasti puhelimen hintaa enemmän. Onneksi neuvottelutaidoilla ja reippaalla vääntämisellä puhelin irtosi hintalapun hintaan, tosin ehkä vähän tuunattuna. No, softa pelittää (nyttemmin ei enää niin kovin tehokkaasti), soitot onnistuu ja wifi toimii. Kosketusnäyttökin tuntuu välillä elävän omaa elämäänsä, mutta eipä sillä juuri mitään tee noissa kosketusnäyttöpuhelimissa, eihän? Eipä ollut toisaalta hinnalla pilattu, jotta suotakoon pikkuvibat toiselle.

Toisilla meistä on pahat mielessä

Siskokset ja lintukatras

 Kualiksen ensimmäinen hotelli oli parinkympin perushostelli, halvempiakin toki löytyy, mutta olipahan hyvällä sijainnilla ja ihan jees. Toinen hotelli olikin sitten hieman luksuksempi buffet-aamiaisineen ja kattouima-altaineen. Oli kyllä virkistävää päästä ostossessioiden, suurkaupungin pölyn ja kuumuuden jälkeen pullahtamaan altaalle jääkahvi tai Storm kourassa! Saimmepa kerran altaan sulkemisajan jälkeenkin koko altaan hetkeksi vain itsellemme, kun kohteliaasti pyydettiin. Myös karaokeboksit ja lintupuisto saivat meistä osansa, ja pääsimme lähikosketuksiin Borneon puolella latvustoissa näkemiemme sarvinokkalintujen kanssa.

Oma saari kullan kallis

Muutaman päivän Kualiksessa pyörimisen päätteeksi nappasimme bussin kohti itärannikolla hieman pohjoisempana sijaitsevia Perhentianin saaria. Luvassa oli taas siis aina-niin-kaivattua saarielämää! Aamusta iltaan kestäneen bussiajelun päätteeksi saavuimme pikkuruiseen kylään rannikolla. Veneitä saarille ei ollut enää iltapuolesta menossa (yksi olisi mennyt, mutta koska meillä ei ollut varattuna majoitusta etukäteen, aamulla majapaikka löytyisi helpommin/varmimmin), joten vietimme illan leppoisasti leffaa katsellen ja tulevaa suunnitellen. Varasimme kyydin aamun ensimmäisestä veneestä kahdeksan maissa, mutta jostain syystä veneemme olikin lähtenyt jo puoli tuntia aikaisemmin. Siispä saimme odotella satamassa toista venettä, joka onneksi lähti vajaan tunnin sisään. Hieman kyllä turhan päiten herääminen aikaisin ketutti, etenkin aamu-unisuudestaan tunnettua Vesua.

Mökkikylä metsässä

Saarella oli monenlaista asukkia

Love is in the sea...

Perhentianin saarista valitsimme omaksemme Kecil-nimisen pienemmän saaren. Sieltä löytyi pari hyvää, helppopääsyistä rantaa, joista toinen oli selkeästi nuorille railakkaasta yöelämästä pitäville suunnattu ja toinen enemmän rauhaa rakastaville. Rantoja olisi ollut muitakin, mutta niihin olisi päässyt vain veneellä tai reippaan tunnin viidakkotrekkailun päätteeksi. Noin 30 minuutin veneajelun jälkeen saarielämämme alkoi satamassa tapaamamme sukellusoppaan puodissaan tarjoamilla kahveilla ja turinatuokiolla, jonka päätteeksi alkoi majapaikan metsästys. Veskun lepuuttaessa väsyneitä jäseniään tavaravuortamme vahtien sukellusfirman terassilla, Enni ja Emma kirmaisivat hiekka pöllyten pitkin rantaa kyselemässä ja katsastamassa vapaita bungaloweja. Vaihtoehtoja olisi löytynyt aina ylialkeellisista vanerivajoista luksusmökkeihin. Yllättävän kivuttomasti sujuneen kiertelyn päätteeksi tytöt löysivät kahden rannan välillä kulkevan polun varrelta saaren keskiosista mökkikylän. Siellä sattui olemaan vielä kaksi siistiä peruspuumökkiä vapaana, ja hintakin oli melko halpa saaren hintatasoon nähden. Mökeistä löytyi hyttysverkko, sänky, tuuletin ja oma pieni terassi merinäköalalla (joskin hieman etäämpänä). Siistit, yhteiset vessat ja suihkut (kylmällä vedellä kuten tapana on) olivat piha-alueella, ja niitä oli riittävästi. Hintaa Ennin ja Vesan mökille tuli 60 ringittiä eli noin 15 euroa, kun taas Emman hieman pienempi mökki kustansi 50 ringittiä eli jotain 12 euroa. Mukava paikka kaiken kaikkiaan! Erityismaininnan saavat paikan omistajan harmaa kissa, joka viihtyi Ennin ja Vesan mökillä, sekä hyönteistorjuja-gekkomme, joita oli parhaillaan paikalla parikin kappaletta.

Iltaseuralainen

Pikkuystäviä

Siskokset rannalla

Saarielämäämme kuului rannalla lekottelua, hyvää ruokaa ja juomaa, lukuhetkiä, merileikkejä, snorklailua ja Vesalle sukeltamista. Siskokset pohtivat tuolloin ainakin kokeilusukelluksen tekemistä, kun olisi ollut yksi halvimmista paikoista maailmassa suorittaa Padin sukelluskursseja (pikkuvinkki asiasta kiinnostuneille). Kuitenkin Ennin viidakkoköhän jäänteet tekivät paineen tasauksen hankalaksi, joten turha oli lähteä syvemmille sukelluksille. Snorklatessa tehdyt pikkuiset vapaasukellukset olivat tarpeeksi tällä kertaa. Yhtenä päivänä saareilun alussa otimme kolmestaan yhden kanootin (vain kerran Enni molskahti kyydistä kiljahduksen saattelemana, kun ei ollut tasapainottelunsa kanssa tarkkana) ja lähdimme tutustumaan lähitienoon rantaviivaan ja koralleihin.  Ensimmäinen varsinainen snorklaustuokiomme olikin melkoisen tuottelias, vaikka kanoottia pitikin vetää perässä snorklailun lomassa. Saldona oli muun muassa muutama mustaevähain poikanen ja ehkä yksi kypsempikin otus. Melko huikeat vedet siis! Toisena snorklauspäivänämme tutkimme rannan toista päätä. Kiipesimme huilaamaan kivikkoisille rantatöyräille, ihailimme maisemia, yllätimme varaanin kylpypuuhista ja Vesa suoritti vauhdikkaan uimahypyn arveluttavan matalaan veteen (vedet on toki niin kirkkaita, että pohja näkyy paremmin korkealtakin).

Talovahti numero 1

Iltatunnelmaa

Pitihän sitä saarta tutkia myös maanpinnalta käsinkin. Lähdimme kiertämään rantaa myötäileviä polkuja, ihastelimme luontoa ja tutkimme hieman kauempanakin olevia rantoja ja rantavesiä snorklailun muodossa. Vesa muun muassa yksin vedessä ollessaan hätkähti, kun kolme isompaa mustaevähaita kierteli hänen ympärillään hetkisen. Hieman taisi tulla tappajahaikuumotukset mieleen... Otimme myös yhden koko päivän järjestetyn snorklausretkenkin paikkoihin, joihin ei uimalla itsekseen kätevästi pääse. Näimme mahtavia koralleita, jättimäisen kyhmypapukaijakalan (humphead parrotfish, kannattaa googlettaa!), merikilpikonnia, mustaevähaita läjäpäin ja läheltä sekä muita trooppisia tuttavuuksia, kuten mureenoita ja rauskuja. Reissu oli ehdottomasti hintansa väärtti: meidät kyyditettiin veneellä parhaille paikoille, mukaan tarjottiin vedenalainen kamera ja retken vetäjä snorklasi muiden mukana ottaen kuvia snorklaajista ja merenelävistä. Reissun päätteeksi menimme majakalle, josta hurjapäät pomppasivat veteen ehkä 12 metrin korkeudesta. Vesahan tietysti oli ensimmäisten joukossa! Snorklauksesta intoutuneena Vesa hyppäsi myös viimeisinä päivinä sukellusporukoiden matkaan ja näki taas erilaisen maailman kalojen tasalta. On se vaan hienoa!

Kerettiinpäs kilpparin kanssa samaan kuvaan

Mustaevähaista piti pysytellä vähän etäämmällä

Vedenalainen maailma kutsuu

Sinitäplärausku piilosilla

Ah, saaret! Niille voisi aina jämähtää vaikka kuukausiksi vain lekottelemaan, ottamaan iisisti ilman kelloja ja aikatauluja, istumaan iltaa omalla terassilla, tutustumaan muihin saarelaisiin sekä nauttimaan luonnosta ja eritoten snorklauksesta ja sukelluksesta. Meidät on kyllä tehty trooppista merta ja rantoja varten! Ehkäpä Emmakin yhtyy tähän lauseeseen ja taitaa Samikin siellä hieman nyökytellä (etenkin jos tähän lisää vielä päikkärit rannalla riippumatossa)...

Näkymää majapaikan pihalta ylämailta

Eräänä aamuna oli kuitenkin palattava mantereelle, sillä Cameron Highlands kutsui. Vene taisi lähteä aamulla seitsemältä tai kahdeksalta ja olipahan yksi kuumottavimmista venematkoista ikinä! Kuljettaja oli ehkä unissaan ja kuvitteli olevansa rallikisoissa, sillä reippaahkossa aallokossa paineltiin sellaista tahtia, että vettä roiskui urakalla meidän eturiviläisten (ja muidenkin kyytiläisten) niskaan. Hieman tuli huoli repussa olevan läppärin puolesta ja toki sitä sai pitää kiinnikin rystyset valkoisina, jotta ei olisi lentänyt kyydistä kaarteissa! Vastaantulevat veneet väistettiin viime tippaan ja aaltoihin ajettiin turvallisesti kylki edellä niin, että koko vene oli kallellaan... No, onneksi selvittiin ehjin nahoin satamaan, vaikkakin jokainen kyytiläinen oli lähes läpimärkä. Siitä oli sitten mukava hypätä pikkubussiin kohti ylämaita!

D'Native Guesthousen pihapiiriä

Saarella tapaamamme sukellusfirman työntekijä vinkkasi meidät edulliseen bungalow-majapaikkaan ylämailla, joten soitimme ensi töiksemme paikan omistajan hakemaan meidät bussin päätepysäkiltä. Paikka oli hieman sivussa keskustasta (ehkä noin kilsan päässä) metsän reunassa kukkulalla. Mökki oli pieni rivitalotyylinen bungalow omalla vessalla ja suihkulla (Nepalistakin tuttu ämpärisuihku) ja lämmintä vettä tuli useimmiten. Terassi löytyi, ja pihapiirissä oli istuskelupaikkoja aamupalahetkiin sekä keittiöllä ja jääkaapilla varustettu brittityylinen päätalo. Hintaa huoneelle tuli yötä kohden suht huokeat 40 ringittiä eli noin 10 euroa. 

Viidakkoseikkalu nro 1

Putkahdetiin viidakosta maatilan viereen

Rouva teeviljelmillä

Cameron Highlands on tunnettu muuta Malesiaa viileämmästä ilmastostaan, viidakkotrekeistään, teeplantaaseistaan ja mansikoistaan. Täällä sai ihan pukea illaksi kunnolla kerrosta, mutta päivisin ulkona trekkailu oli silti hikistä puuhaa! Ensimmäinen viidakkotrekkimme oli noin viisituntinen, kun ensin tarvoimme viidakon halki vesiputouksen kupeesta ja sitten vielä kiipesimme reilut neljä kilsaa ylämäkeen yhdelle paikan parhaimmista teeplantaaseista. Ehdimme onneksi juuri ajoissa tehdaskierrokselle sekä maistelemaan kahvilan terassille paikan omia teitä ja makoisia kakkuja hiukopalaksi. Teehetkeilyn ja maisemapaikalla kukkuloiden tiirailun päätteeksi saimme kokea ylämaiden varjopuolen eli yllättäen alkaneen rajun kaatosateen ja ukkosen. Ilma viileni lähes Suomi-fiiliksiin. Vielä olisi paluumatka edessä, joten kaivoimme pelikortit ja aioimme odottaa sateen taukoamista. Ehkä tunnin kuluttua kaatosateen edelleen pauhatessa soitimme majapaikan isännän hakemaan meitä. Kävi ilmi, että majapaikan isännän vaimon vanhemmat asuivat aivan teetehtaan takana (appiukolla oli takanaan reilut 50 vuotta tehtaan johdossa), joten poikkesimme lämmikkeille ennen paluumatkaa.

Teetehtaalla on vaarallisia kojeita

Teelaatuja tutkimassa
(tehtaalla tuoksut olivat huumaavia, kun teelehtiä fermentoitiin/hapetettiin)

Nautinnollinen teehetki teepensaiden siintäessä taustalla
(huomaa juustokakku etualalla)

Toinen trekkipäivämme oli niin ikään pitkähkö, kun valitsimme reitiksemme yhden alueen vaativimmista. Kyse oli nimittäin reilun parin tunnin kiipeilystä kapeaa ja mutaista viidakkopolkua pitkin reippaan 2 000 metrin korkeuteen. Maisemat olivat kyllä hulppeat niin huipulta kuin matkan varreltakin! Paluumatka taittui kiemuraista tietä pitkin Mossy Forest -nimisen metsän kautta aina mansikkafarmille, jossa herkuttelimme itse poimimillamme mansikoilla. Farmilta otimme näköalakyydin keskustaan: matkustimme farmin lava-auton lavalla kotiin palaavien työntekijöiden kanssa ehkä puolisen tuntia takaisin keskustaan paikallisten ihmetykseksi.

Nykypäivän laiskanpulskea Tarzan ;)

Metsätunnelmointia vihdoin avarammilla teillä

Kuorma-autokyyti

Pian koittikin päivä, kun saattelimme Emman Kuala Lumpuriin lähtevään bussiin ja palasimme alkuperäiseen reissukokoonpanoon. Vuokrasimme skootterin ja ajelimme ympäri ylämaita ihastellen maisemia ja vieraillen jälleen teeplantaaseilla. Välillä pysähdyttiin pelaamaan futista teeplantaasien työntekijöiden lasten kanssa, kokeilemaan itsekin teelehtien poimimista nepalilaisen kerääjän kanssa ja nauttimaan kupposet plantaasien antimia. Taisipa tuliaisiksi itselle tarttua muutama teepurkkikin mukaan, sen verran oli laadukasta tavaraa.

Vesku ja lapset löysivät yhteisen kielen

Mopedilla teeviljelmillä

Nyt syödään terveellisesti etelänhetelmiä

Aikamme viileydestä nautittuamme jatkuvat sateet alkoivat käydä reissarin luonnon päälle, joten oli aika siirtyä alavammille maille trooppisten lämpöaaltojen hyväiltäväksi. Vuorossa oli siis Penang eli Malesian huippukohde taiteen, kulttuurin ja kulinarismin rakastajille. Asuminen oli edullista ja syöminen sitäkin edullisempaa, ainakin meidän "vakkaripaikassa". Meidän suosikkimme oli intialaiskortteli (tai kaupunginosa) Little India, jossa söimme parhaillaan kaksikin kertaa päivässä parin euron curryja, naanleipäannoksia, raitaa ja muita intiaherkkuja. Annoksia oli tarjolla eri ravintoloissa noin 1 - 3 euron hintaan, joten budjettimatkailija kiittää!

Kujien asukki

Katutaidetta tyylillä vol.1

Katutaidetta tyylillä vol. 2

Turtle Beach luonnonpuiston laidalla Penangilla

Yksi luonnonpuiston asukeista Penangilla

Tapasimme bussissa matkalla Penangiin kaksi brittipoikaa, Philin ja Gavinin, joiden kanssa kävimme muun muassa luonnonpuistossa saaren itäosissa, uiskentelemassa saaren ainoalla kohtuullisella rannalla, nautiskelemassa thairuokaa ja testailemassa paikallisen katukeittiön antimia yhdellä Georgetownin suurimmista ruokatoreista. Penang on kohteena mielenkiintoinen, mutta vaikka se onkin saari, se ei ole mikään varsinainen rantakohde. Silti se oli käymisen arvoinen paikka erityisesti ruokansa, arkkitehtuurinsa ja historiansa puolesta!

Kyyti Penang Hillille - alas tultiinkin sitten apostolin kyydillä

Sataman kiinalaiskujaa

Kiinalaistemppelin arkkitehtoonista tyylittelyä vol. 1

Kiinalaistemppelin arkkitehtoonista tyylittelyä vol. 2

Anglikaanikirkkokin oli edustettuna
(Georgetownista löytyi perusmoskeijoiden lisäksi
muidenkin uskontokuntien pyhättöjä)

Yleensä Penangista siirrytään Langkawin "turistirantarysäkohteeseen" ja verovapaiden tuliaisten äärelle, mutta me otimme lennon suoraan Indonesiaan, Sumatran saaren (ei siis ole kyse mistään pikkusaaresta, vaan vähintään Suomen mittaisesta saaresta) pääkaupunkiin Medaniin. Siitä lisää tuota pikaa!