Laos pohjoisesta etelään

Rakkaat blogimme lukijat, haluamme ilmaista syvän pahoittelumme, että olemme laiskistuneet blogipäivitysten suhteen! No, virikkeitä muuhun kuin tietokoneen ääressä istuskeluun tuntuu riittävän. Koetamme tässä muutamana seuraavana päivänä saattaa blogimme vihdoin ajan tasalle meidän kaikkien iloksi ja riemuksi. Palataanpa siis helmikuuhun ja Laosiin.

Tapaus yli-innokas hyppijä ja housujen kuratassuilla sotkija (siis tuo mustavalkoinen)

Myanmarin jälkeen palasimme jälleen kolmeksi päiväksi jo miltei "kotikaupungiksi" muuttuneeseen Bangkokiin suunnittelemaan Laosiin siirtymistä. Tankkasimme lempikuppiloista kunnon virvokkeita, nautiskelimme jälleen hyvästä ruoasta Myanmarin mauttomien sapuskojen jälkeen ja tapasimmepa myös tuttuja Nepalistakin, kun Pokharan majapaikkamme (Nepali Cottage) pitäjä Hemant osui Bangkokiin Aasian kierroksellaan. Jälleen kerran pitää sanoa, että mukava heppu tuo puoliksi intialainen ja nepalilainen ystävämme! Bangkokista nautiskelun ohessa selvittelimme meille kyydin Laosin rajalle: yöbussi Bangkokin pohjoiselta bussiasemalta (Mo Chit) Chiang Khongiin Pohjois-Thaimaahan hintaan noin 16 euroa per nuppi. Lippuja ostaessa oli päätettävä paikka, joten valitsimme fiksuina paikat aivan kaksikerroksisen bussin yläkerrasta ja edestä (eniten jalkatilaa ja tilaa myös käsimatkatavaroille).

Yöbussi Bangkokista Chiang Khongiin

Myanmarin yöbusseihin verrattuna Thaimaan vastaavissa oli kunnon kallistuvat penkit, jotka muistuttivat pikemminkin hammaslääkärituolia kallistuvine jalkatukineen. Tarjolla oli jokaiselle vesipullot ja oma eväsrasia kahveineen, mehuineen, keksipaketteineen ja vohveleineen. Lisäksi matkalla oli yksi pysähdys kello kahdelta yöllä bussiyhtiön tarjoamalle illalliselle, joten hyvää palvelua siispä. Ainoa huono puoli yöbusseissa yleensäkin on se, että ainakaan meillä nukkumisesta ei meinaa tulla mitään ennen aamua... Noin 12 tunnin matkustuksen jälkeen päädyimme pieneen Chiang Khongin kylään Mekong-joen varrella, Thaimaan ja Laosin rajalla. Nautiskelimme aamukahvit ja suklaavohvelit aamupalaksi hieman syrjemmältä löytämässämme kahvilassa, josta siirryimme tuktukilla rajanylityspaikalle jokirantaan.

Aamukahvilla

Rajan yli Laosin Huay Xaihin kätevästi paatilla - ylistys taisi kustantaa 40 bahtia (1 euro)

Itse rajan ylitys tapahtui veneellä Mekongin yli vastarannalla sijaitsevaan Huay Xain kylään Laosin puolella (kyyti maksoi noin euron per nuppi). Rajamuodollisuudet kestivät ja kestivät, mutta viimein saimme kuukauden viisumit passeihin (maksoi suomalaiselta 35 dollaria) ja pääsimme etsimään majapaikkaa, joka tällä kertaa taisi löytyä toisella yrittämällä. Itse kylä ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta tarjosi meille kuitenkin virikkeitä pariksi päiväksi. Ensimmäisen illan (ja myös toisen illan) kruunasi löytämämme paikallisen Punaisen ristin ylläpitämä höyrysauna!! Samoin vuokrasimme taas tuttuun tapaan mopon, jolla huristelimme pitkin maaseutua, tutustuimme jälleen koiraan jos toiseenkin ja eksyimmepä paikallisen golfseuran harjoitusrangellekin treenaamaan lyöntejä. 

Harjoitusrangella lyönnit kuntoon

Yrttihöyrysauna!! Samalla tuettiin paikallista Punaista ristiä

Huay Xain satama-aluetta iltahämärässä

Huay Xain satamasta hyppäsimme parin päivän "slow boat" -veneeseen suuntanamme Luang Prabang. Edessä oli reipas 7-tuntinen seilaten Mekong-jokea alajuoksuun, pysähdys yöksi yhteen jokivarsikylään (kävi kuin Samille konsanaan, eli ei muisteta enää paikan nimeä) siinä iltakuuden kieppeillä ja jälleen uusi 7-tuntinen kohti määränpäätämme. Aika kului lueskellen ja tutustuen kanssamatkalaisiin, joista tärkeimpänä mainittakoon ranskalainen Tangui. Perillä Luang Prabangissa saimme jälleen Myanmarista niin tutun kokemuksen: kaikki hotellit ja majatalot olivat täyteen buukattu tällä kertaa kiinalaisen uudenvuoden takia. Siinä sitten alkoikin viisitoistakiloiset rinkat selässä 36 asteen lämpötilassa hiki virrata kuin Niagaran putoukset konsanaan. Hermo oli mennä ja käämi palaa, kun juuri Myanmarin hotellivaikeuksien jälkeen olimme kuvitelleet pääsevämme paikkaan, jossa saisi vapaasti suunnittelematta etukäteen siirtyä paikasta toiseen. Etsimmekin sitten huonetta ympäri kaupunkia melkein kolme tuntia, kunnes lopulta löysimme kaksi sänkyä erään hostellin kahdeksan hengen makuusalista. Pienen skeptisyyden jälkeen paikka osoittautuikin ihan mukavaksi. Ehkä suurimpana syynä tähän olivat muut reppuselät. Yhteistilat olivat siistit ja Ennin iloksi alakerrassa oli yli-innokas ja utelias koiranpentu. Huonetovereinamme oli muun muassa australialaispariskunta, joilta saimme hyviä vinkkejä Laosin eteläosiin.

Vesa ja valoilmiö hotellin käytävällä

Edessä kahden päivän paattimatka Huay Xaista Luang Prabangiin.

Paikallisia lapsosia ihmettelemässä matkalaisia

Maisemia matkan varrelta

Auringonlasku Luang Prabangin yllä

Viihdyimme Luang Prabangissa yhdessä Tanguin ja muiden tapaamiemme reissaajien kanssa (saksalainen Annika ja meksikolainen Roberto, jotka olivat ajaneet polkupyörillä Saksasta Itä-Euroopan, sekä mm. Irakin, Mongolian ja Kiinan halki Aasiaan) neljä päivää kierrellen kaupunkia ja lähiympäristöä. Kävimme muun muassa kuninkaanpalatsissa, näytimme meksikolaiselle ja ranskalaiselle kunnon suomalaista saunakulttuuria Laosilaisessa yrttihöyrysaunassa ("vihdoimme" ja löylyttelimme pyyhkeillä), haukkasimme illalliset porukalla yömarkkinahumussa ja vuokrasimme maastopyörät ja fillaroimme noin 15 kilometrin päähän vesiputouksille. Sadekaudella putoukset olisivat olleet huikeampi näky, mutta nytkin saimme kunnon seikkailuretken, kun patikoimme viidakkopolkua syvemmälle luonnonpuiston uumeniin etsiessämme täydellistä uimapaikkaa. Myös paluumatka hämärtyvässä illassa ilman lamppuja toi omat haasteensa, kun Enni päätti heittää volttia pyöränsä kanssa ensimmäistä kertaa elämässään. No, siitäkin selvittiin yhdellä tikillä, ruhjeilla ja parilla laastarilla. Ja olisihan se nyt hölmöä ollut jättää paikallinen sairaala katsastamatta, kun se kerran reissun teemana on ollut tähänkin saakka!

Luang Prabangin vehreyttä

Poseerausta kuninkaanpalatsin sivupytingin edessä

Maastopyörillä vesiputoukselle noin 15 kilometrin päähän

Orjuutettu elefantti Tad Se -vesiputouksilla

Porukkapyramidi feat. Enni, Vesa, Annika, Roberto, Juan ja Tangui

Seuraavana päivänä lähdimme tuktukilla katsastamaan kaukaisemmat vesiputoukset, jotka tarjosivat ensimmäisiä enemmän silmäkarkkia. Pääsivätpä pojat uimaankin aivan pääputoksen alle uintikielloista huolimatta, koska osasimme ajoittaa käyntimme lähelle sulkemisaikaa (ja oikeastaan sen ylikin): muita turisteja ei näkynyt, ja saimme koko putoukset itsellemme.

Kouang Si -vesiputouksilla oli karhujen leikkikenttä
 (Elinalle tiedoksi: nämä pedot olivat pieniä ja aitauksen takana, olimme siis turvassa)

Putousten alajuoksulta

Putousten huipulla

Kolhu-Enni seikkailussa vesiputouksen yläjuoksulla

Tämän putouksen alapuolella Vesa ja Tangui uiskentelivat

Luang Prabangista nappasimme aamukyydin Vang Viengiin, noin viiden tunnin ajomatkan päähän. Täytyy olla kyllä kiitollinen suojelusenkeleistä, sillä näillä vuoristoteillä sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa nähtiin maasturi rotkon penkalla, onneksi ei sentään alas vierineenä. Paikalliset kuskit ajavat kovaa, ottavat ajolinjaa vastaantulevien kaistalta jopa sokeissa kurveissa ja turvaväleistä ei ole tietoakaan. No, matka kuitenkin taittui ja pääsimme ehjin nahoin perille. Olimme saaneet vinkin hyvästä bungalow-majapaikasta Vang Viengissä, joten suuntasimme suoraan sinne.

Meidän tupa (tuo tuossa oikealla)

Auringonlasku Vang Viengin jokirannassa

Pääsimmekin heti lähelle luontoa monessakin mielessä. Bambumökkimme terassilta sai katsella muun muassa lähipuussa majailevaa kameleonttia ja huoneemme ei-niin-tiiviissä vessassa majaili sisäsiisti lepakko, joka kävi tarpeillaan sopivasti lavuaarin yläpuolella. Paikallisille mitä kummallisimmat örriäiset ja mönkiäiset ovat jokapäiväistä peruskauraa, mitä pääsimmekin todistamaan lähietäisyydeltä, kun majatalon emäntä kävi paljain käsin läimäyttämässä yhden seurueemme jäsenen huoneesta noin 6 x 6 senttiä ison hämähäkin kuoliaaksi... "Urotyön" jälkeen emäntä vain naureskeli hämmentyneille katseillemme ja totesi ykskantaan, että hämyri ei ollut edes myrkyllinen (emäntä tuskin vilkaisi kyseistä yksilöä ennen sen liiskaamista kämmenellään...).

Paikallinen tuttavuus

Huoneemme tuholaistorjuja/vahtikoira sekä hyväntekijä

Itse Vang Vieng oli melko pieni ja turistirysähtävä, vaikkakin pääsimme pahinta ruuhkaa pakoon hieman syrjemmässä sijaitsevassa bungalowissamme. Parin kadun varrella riitti reppureissaajien suosimia, hedonistisia loikoiluravintoloita, joissa telkkarit pyörittivät Frendejä ja muita suosittuja telkkusarjoja ja kokit taiteilivat aasialaisten herkkujen lisäksi länsimaalaista mättöä hampurilaisineen ja pannukakkuineen. Ravintoloita oli toki vaativampaankin makuun, joten jokaiseen fiilikseen löytyi oma paikkansa. Itse löysimme "vakkariravintolan" hieman kauempaa pääkaduista, jolloin hinta ja laatu olivat paremmin kohdallaan tunnelmasta ja palvelusta puhumattakaan. Mutta siis, Vang Viengin parasta antia (mikä tekee siitä myös käymisen arvoisen paikan) oli huikea lähiympäristö ja maaseutu luontoineen. Kunhan vaivautuu vain vähän seikkailemaan...

Luolaseikkailija

Aktiviteettihärpätystä löytyi moneen lähtöön aina sikahintaisista retkistä edukkaampiin (lue: lähes ilmaisiin) tee-se-itse-tutkiskeluihin. Laosissa kävi hyvin ilmi se, miten omatoimisesti suhteellisen kätevästi saavutettaviin paikkoihin oli järjestetty lähinnä rikkaille kiinalaisille ja miksei "länkkäreillekin" täyden palvelun ökyretkiä. Esimerkkinä mainittakoon kajakointiretket helposti melottavilla osuuksilla, joilla vettä oli ehkä reiteen saakka, ja pelastusliiveihin ja -renkaisiin kietoutuneet kiinalaiset autettiin kädestä pitäen kanoottiin, heidän puolestaan melottiin ja heitä vedettiin uimassakin perässä. Mitään ei tarvitse tehdä siis itse, jos rahaa on! Melko monimutkaiseksi ja vaikeaksi kyllä osataan retket tehdä näinkin helpoissa ympäristöissä. Itse päätimme touhuilla omaa tahtia. Jätimme kajakit sikseen ja vuokrasimme sen sijaan traktorin renkaan sisäkumit, joilla lähdimme lilluttelemaan noin 4 kilometrin matkan Mekongin alajuoksua virvoitusjuoma kädessä. Ah, miten rentouttavaa olikaan kellua hiljakseen linnunmaidon lämpöisessä Mekongissa ja katsoa vielä lopuksi, kuinka aurinko laskee vuorten taa!

Tubing here we come!

Ny o raskasta!

Pitihän sitä sitten mopokin vuokrata ja kaahailla (äiti: kaahailla = ajaa turvallisesti neljääkymppiä kypärät päässä) pitkin kivisiä hiekkateitä vehreän maaseudun halki luolia ja laguuneita bongaillen. Lähiympäristöstä löytyi nimittäin läjäpäin pieniä (ja isompiakin) luonnonihmeitä tutkiskeltaviksi. Parhaat löydöt olivat muun muassa valtavat ja pienet, yhden otsalampun valokeilaa lukuun ottamatta pilkkopimeät luolat tippukivimuodostelmineen (ja Vesan Enniltä pimittämine hämähäkkeineen...) sekä veteen kutsuvat joenpoukamat luonnon helmassa. Hienoin hetki oli kuitenkin se, kun yhdestä luolasta ulos ryömittyämme seisoimme pystysuoran kallioseinämän syvennyksessä ja katsoimme edessä siintävää banaanipuumetsikköä ukkosen jyristessä, salamien halkoessa taivaita, sateen piiskatessa lehvästöä yläpuolellamme ja tuulen paiskoessa oksia puista. Huikea fiilis!

Löytö syrjäisen polun varrelta

Aitajuoksua Veskun tapaan

Vang Viengistä otimme pikkubussin kohti pääkaupunkia Vientianea. Vientiane oli meille oikeastaan pakollinen levähdys-/työskentelytauko ennen matkan jatkumista. Söimme hyvin, kävimme uiskentelemassa, köpöttelimme jokirannassa, kiertelimme paikallisia markkinoita ja rentouduimme jälleen höyrysaunassa.

Vuoristotiellä drifting failed (ei meidän kuskilla)

Vientianen pieni mies ja suuri mies - vai miten päin se meni?

Muutaman päivän päästä jatkoimme siirtymistämme etelään kohti Paksea. Luvassa oli ensimmäinen yöbussimme Laosissa. Tämä bussi oli kaukana Thaimaan tilaihmeestä: kahden hengen penkki oli oikeastaan noin metrin levyinen ja 1,3 metriä pitkä tatamimatto. Mukavuus oli siis huipussaan, eikä nukkumista helpottanut ollenkaan se, että hetki lähdön jälkeen bussikuski kiilasi skootterin nurin ison kolahduksen saattelemana ja jatkoi matkaansa kaasu pohjassa skootterikuskin kömpiessä ylös penkasta. Turvallista matkaa... Löysimme jälleen kivan ja halvan majapaikan ohikulkijan suositusten perusteella. Huone oli tilava, ja majapaikan pihalla aivan jokirannassa oli viihtyisä katettu terassi iltaistuskeluita varten. Täällä näimme koko tähänastisen matkamme vilkkaimman gekkopopulaation: liskoeläimiä oli kymmeniä ellei jopa satoja yhdessä paikassa. Samaten törmäsimme ensimmäistä kertaa "kamikazegekkoihin", jotka tappelivat keskenään ja syöksyivät katosta plätsähdyksen kera noin kolmen metrin matkan maahan ja jatkoivat vipellystään. Kuka tarvitsee telkkaria, kun gekkojen touhut ovat parasta viihdettä!

Äitihauva lähti tämän tapaamisen jälkeen vahtimaan selustaamme - se istui vieressä jopa nettikahvilassa
 (Ennin pakollinen lisäys)

Tyhjä takakumi numero 1

Nyrkkipajassa homma hoituu käden käänteessä

Paksessakin vuokrasimme mopon kolmeksi päiväksi seikkailuretkiämme varten. Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Bolavenin tasangolle kahviviljelmien ja vesiputousten äärelle (Sami: Tämä kahvi voitti muuten perusjuhlamokat mennen tullen!). Päiväohjelmaan kuului yksi rengasrikko, mopon työntäminen hikipäässä kahvitauon kautta nyrkkipajalle, matkan jatkuminen tehokkaan 15-minuuttisen korjauksen jälkeen, vesiputous numero yksi, vesiputous numero kaksi (kaksoisvesiputous) ja vesiputous numero kolme. Sanoin on vaikea näkymiä kuvailla, joten kuvia seuraa alla:

Seuraavana päivänä hyppäsimme jälleen mopon kyytiin ja suuntasimme yli 90 kilometrin päähän Tat Lo -nimiselle vesiputoukselle ja sitä ympäröivään luonnonpuistoon. Kyllähän kaltaistemme tutkimusmatkailijoiden oli pysähdyttävä matkalla kiinnostaviin paikkoihin, joista yksi oli... yllätys yllätys... jälleen uusi vesiputous! Kävimme pulahtamassa putouksen alkupään pienissä altaissa paikallisten pitäessä lähistöllä eväsretkiään ja tanssituokioitaan musiikin tahtiin.

Poreamme alá luonto

Super Mario

Saavuimme Tat Lohon noin tunti ennen auringonlaskua, joten ryntäsimme suoraan putouksen yläjuoksulle hikisen ajomatkan päätteeksi. Kyseinen paikka osoittautui aikamoiseksi vesihuvipuistoksi, kun virtaus vei meitä kivien lomasta ja saimme uida kädet hapoilla vastavirtaan. Parhaimmissa virtauskohdissa vastavirtaan uidessa pysyi tukevasti aloillaan, joten treeni oli kohdallaan. Löysimme vesiputouksen loppupäästä mukavan bungalowin keskeltä metsää, jossa erittäin aktiivisten kaskaiden konsertti oli korviahuumaava. Jos oli asiaa toiselle, piti melkein huutaa. Ilta ja yö meni totisesti metsän keskellä: sähköt katkesivat juuri illallisen saapuessa pöytään, eikä mitään kynttilän tapaistakaan ollut lähettyvillä. Ainoat valonlähteet olivat kännykät, kosketusnäyttöpuhelimet ja Ennin läppäri, jotka paitsi helpottivat syömistä, myös kutsuivat jos jonkinmoista öttiäistä luokseen! Siinä sitten haarukoimme ötöillä höystettyä kanaa ja riisiä suuhumme lähes pilkkopimeässä, mutta saimmepahan ainakin vatsat täyteen vesiputouksen kohistessa terassin vieressä.

 

Paluumatka aamutuimaan alkoi mukavasti ja taittui hyvää vauhtia, kunnes jo toisen kerran samalla mopolla sama takapyörä poksahti! No, onneksi olimme Laosissa, jossa paikallisia nyrkkipajoja on joka kylässä. Tälläkin kertaa talutimme mopoa vajaat puoli kilometriä, kun jo paja tuli vastaan. Korjaus hoituu kirjaimellisesti käden käänteessä, ja hintaa lystillä on vain kolmisen euroa (mahdollisesti maksoimme vähän jopa ulkomaalaislisää, mutta ei paha). Noin viidentoista minuutin kuluttua matka pääsi taas jatkumaan entistä ehommalla takakumilla!

Paksesta nappasimme paikallisen bussin (= avolavakuorma-auto, jonka lavalle oli kyhätty pari pitkää penkkiä ja katos), jolla matkasimme Si Phan Don -saaristoon. Aluetta Laosin eteläisimmässä kärjessä Mekong-joen suistossa kutsutaan myös nimellä 4000 saarta. Valinnanvaraa siis riitti! Satamasta hyppäsimme veneeseen parin muun turistin kanssa, niin kyyti irtosi halvemmalla (vaikka silti hinta oli täysin järjetön lyhyestä matkasta). Ensimmäinen yö oltiin Don Det -nimisellä saarella, josta sitten seuraavana aamuna tarvottiin rinkat selässä koko saaren halki ja sillan yli seuraavalle saarelle noin 5 kilometrin päähän. Jokivartta myötäilevä maisemareitti paikallisten maatilojen ja asumusten lomitse olisi antanut enemmän, jos rinkat eivät olisi painaneet selässä tai aurinko porottanut kuin tuhannen auringon voimalla niskaan.

Kohta paatissa matkalla Don Detille

Välihuili kesken 5 kilsan tarpomista täyspakkaus selässä 38 asteen helteessä - onneksi oli sopiva lepokuppila

Jokainen voi valita oman suuntansa - silta Don Detin ja Don Khonin välillä

Kämppä Mekongin rantatöyräällä - Vesa löysi jo paikkansa

Määränpäämme oli siis pikkuruinen Don Khon -saari, joka oli ensimmäistä saarta hiljaisempi ja rauhaisampi. Kun Don Detillä (lähinnä pohjoiskärjessä) iltaisin poppi soi ja nuoriso biletti, Don Khonilla ruokapaikatkin tuntuivat menevän kiinni jo kahdeksan ja kymmenen välillä. Mutta, rauhaa juuri tulimme hakemaankin. Siksipä halusimme juuri oikeanlaisen majapaikankin, joten kävelimme jokivartta katsastamassa bungaloweja ja huoneita toinen toisensa perään se täydellinen oma paikka kiikarissa. Noin tusinan verran huoneita katseltuamme löysimme omamme: kirjaimellisesti Mekong-joen päälle rakennettu bungalow, jonka omalle terassille sai mukavasti riippumatot viritettyä. Näköala oli suoraan joelle ja vastarannalla siintävälle saarelle.

Kylänraittia Don Khonilla

Nyt alkoi leppoisa meiniki, kuten Veskun varpailla huilaava pentu osoittaa

Tunnelmia omalta terassilta

Päivät kuluivat rennoissa merkeissä kahvitellen, syöden, loikoillen riippumatoissa hyvien kirjojen kanssa, pulahtaen Mekongissa ja kierrellessä polkupyörillä saaren pikkuteitä. Yksi parhaita kokemuksia harvinaisten makeanveden delfiinien (joita ui siis vain viisi Laosin ja Kambodzhan rajavesillä) bongaamisen lisäksi oli kuitenkin eräs iltapäivä hieman ennen auringonlaskua ja uintiretkeä, kun istahdimme keskelle hiljaista kylätietä paikallisten pikkukoirien telmiessä ympärillä - reggae soi taustalla, aurinko lipui hiljalleen mailleen ja pienet koiranpennut kömpivät syliin. Aika tuntui menettävän merkityksensä ja tuohon hetkeen ja paikkaan olisi voinut unohtua vaikka miten pitkäksi aikaa.

Veneretkelle auringonlaskun aikaan delfiineitä bongaamaan

Nokka kohti Kambodzhan rajalle lähtevää bussia

Mutta, uudet kujeet odottivat meitä jo Kambodzhan puolella, joten nämä saaret saivat jäädä vain viikon mittaiseksi tuttavuudeksi. Ehkäpä joskus vielä palaamme...

Laosista löytyy mielenkiintoista luontoa, ja maa on melko vapaa seikkailtavaksi, kunhan muistaa pitää jalkansa vain tallatuilla poluilla. Nimittäin Laosissa on tälläkin hetkellä kymmeniä tuhansia räjähtämättömiä miinoja ja pommeja Vietnamin sodan ajoilta. Laos on erittäin halpa matkustaa, ruoka on hyvää ja majapaikoissa on valinnanvaraa. Pitää kuitenkin muistaa, että lähimuistissa on kommunistinen systeemi. Poliisikin on enemmän vallan vahtikoira kuin perustallaajan tuki ja turva. Kerran keskustellessamme muiden matkalaisten kanssa paikallisesta poliisista siviilipukuinen poliisi sattui kuulemaan ehkä vain sanat "lao police". Tästä innostuneena hän tuli kovistelemaan meitä putkaan heittämisellä, kun kerran olimme "puhuneet pahaa" paikallisesta poliisista. Koettipa poliisi vielä päästä sakottamaan vuokramopostakin etsimällä siitä vikoja. Kyseinen mopo seisoi sillä hetkellä tyytyväisenä parkissa... Tilanne hoitui onneksi hymyjen ja kauniiden sanojen (lue: hokemalla "don't understand") myötä. Tätä yhtä kertaa lukuun ottamatta kokemukset paikallisista olivat vain positiivisia (ei koske taksi- ja tuktuk-kuskeja, jotka hymyssä suin ja kirkkain silmin koettivat nyhtää järkyttävää ylihintaa kerta toisensa jälkeen ja jos kieltäydyit kyydistä ja sanoit käveleväsi, he neuvoivat sinut väärään suuntaan :D).

Terveiset Borneosta (palaamme päivityksiin Kambodzan, Thaimaan ja Filippiinien osalta tuonnempana)! Joo joo, myöhässä ja kaikkea muuta kuin ajantasalla on tämäkin blogi!